jyväskylä

Etusivu | Toimintaa | Ajankohtaista | Hallitus  | Säännöt | Retkistä | Linkkejä

Ylä-Savon sukututkijoiden kesäretki Jyväskylään ma 3.8. - ti 4.8.2009

( Y-S:n sukututkijoiden sihteeri Mari Karppinen ) 3.8.2009 Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitos -FT, erikoistutkija Heikki Rantatupa
Historian laitoksen yläkerrassa oleva näyttelytila on valmistunut vuonna 1999. Tilassa on näytteillä Eero ja Erkki Fredriksonin karttakokoelmasta vain alle prosentti on kerrallaan . Eero Fredrikson opiskeli 1930-luvulla Lontoossa, jossa hän osti antiikkisen kartan koristeeksi seinälleen. Tästä sai alkunsa harrastus, josta on tuloksena yksi suurimmista yksityiskokoelmista. Kokoelmassa on keskitytty Skandinavian ja Suomen karttoihin, jotka ovat peräisin pääasiassa 1600- ja 1700-luvuilta. Joukossa on myös muutamia 1500-1800-lukujen karttoja.
Paperisten karttojen lisäksi historian laitoksella on myös digitaalinen karttakokoelma. Karttoja on kerätty systemaattisesti kymmenen vuotta Suomen ja Ruotsin arkistoista ja niitä on nyt koossa n. 20000-25000 kappaletta. Kaksi henkilöä siirtää niitä skannaamalla yliopiston palvelimelle. Entisestä Iisalmen pitäjästä on parhaat aineistot, osittain siksi, että iisalmelainen Matti Pehkonen on ollut työssä aktiivisesti mukana.
1840-luvun pitäjänkartasto on valmistunut hiljattain. Keski-Suomen kartoista on tekeillä karttateos, Ylä-Savosta vastaava valmistuu myöhemmin.
Iisalmen pitäjän vanhin kartta on vuodelta 1650. Iisalmelainen lääkäri Pekka Honkakoski on tehnyt tästä kauniista kartasta 70-sivuisen muistion, jossa kaikki kartassa mainitut paikat on käyty läpi.
Vanhimmat kartat ovat Turun, Hämeen-, Savon- ja Viipurin linnojen ympäristöstä. Näitä seutuja kuvaavia karttoja on aina vuodesta 1634 alkaen. Muilta seuduilta karttoja on 1700-luvun puolivälin jälkeen.
Arabien vanhimmissa kartoissa maailma on kuvattu “ylösalaisin”, pohjoinen alhaalla ja etelä ylhäällä. Katolisissa kartoissa taas Jerusalem on maailman keskipisteenä. Skandinavia on keskiaikaisissa kartoissa kuvattu saareksi maailman laidalla. Suomi (Finland) mainitaan ensimmäisen kerran v.1493.
 Ensimmäinen skandinaavinen kartanpiirtäjä oli Claudius Clavus 1400-luvulla. Hänkin piirsi Skandinavian saareksi, mutta ei meren, vaan jokien ympäröimäksi.
Vanhimpia karttakirjoja ei ole säilynyt kokonaisena yhtään, koska kirjakauppiaat myivät aikanaan karttoja mieluummin irtolehtinä. Näitä irtonaisia sivuja sen sijaan on säilynyt hyvin.
Jacob Ziegler oli yhteydessä myöhemmin uskonpuhdistusta paenneen arkkipiispa Olaus Magnuksen kanssa ja häneltä saamiaan tietoja apuna käyttäen piirsi Suomen erilliseksi niemimaaksi. Tässä Zieglerin v.1532 piirtämässä kartassa on mainittu n.30 suomalaista paikannimeä, mm. Hanko, Turku ja Närpiö. Kartassa näkyvät myös Suomenlahti, Pohjanlahti ja Päijänne.
Tuntemattomille alueille piirrettiin asumaan outoja kansoja. Kun 1500-luvun maailmankäsityksen mukaan navoille mennessä taivaankansi laskeutui alemmas, epäiltiin, että siellä asuu pygmejä. Mercatorin projektio 1500-luvun lopulla toi karttoihin suorat pituus- ja leveyspiirit ja oli merkittävä edistysaskel.
Ruotsin tieteellisen kartografian perustaja Andreas Bureus piirsi Suomen kartan vuonna 1626. Bureuksen johtamien napakorkeuden mittausten ansiosta kartan mittasuhteet olivat pohjois-etelä -suunnassa todenmukaiset. Tällä ns. Bureuksen kaavalla piirrettiin Skandinavian kartat 1700-luvulle asti. Myöhemmin Sansonin karttahuone teki maakuntakarttoja, jotka oli tehty Bureuksen mallin mukaan.
1700-luvulla Skandinavian pohjoisosat olivat vielä Ruotsin ja Venäjän yhteismaata, Suomen rajan kulkiessa Lapin eteläpuolitse. Maanmittarit olivat 1600-luvulla suurpiirteisiä, karttoja piirrettiin paitsi mittauksen, myös näköhavaintojen ja jopa kuulopuheiden perusteella. 1700-luvun alussa valmistui tarkka kartta Ruotsin valtakunnasta. Tästä maakuntakarttojen perusteella piirretystä kartasta tehtiin kaksi kopiota, joista toinen katosi. Vuoden kuluttua kartta kulkeutui takaisin, mutta pian tämän jälkeen Euroopassa alkoi ilmestyä samanlaisia karttoja. Ruotsalaiset kartat olivat aikaisemmin olleet hyvinkin salaisia, mutta tämän tapauksen jälkeen oltiin avoimempia.
Vuonna 1757 valmistui Suomen tiekartta, johon oli merkitty sekä tiet että kestikievarit. Vuonna 1899 Suomen Maantieteellinen seura kokosi maailman ensimmäisen kansalliskartaston vastaiskuna Helmikuun manifestille. Kartaston tekijöinä oli Helsingin yliopiston maantieteen ja historian laitosten väkeä ja valmistuttuaan kartasto ojennettiin kenraalikuvernööri Bobrikoville. Sittemmin kyseistä kartastoa on uudistettu n. kymmenen vuoden välein. Tässä työssä myös Heikki Rantatupa on ollut mukana.
1700-luvun lopulla alkaneen isojaon tarpeisiin tehtyjen karttojen jälkeen tarkimmat kartat tehtiin Venäjän vallan aikana. Myös Suomen ensimmäiset topografikartat olivat venäläisten tekemiä. Karjalaa alettiin kartoittaa Stolbovan rauhan jälkeen 1620-luvulta alkaen. Ns. Vanhan Suomen alueelta ei ole tehty isojakokarttoja. Sen sijaan ruotsalaiset maanmittarit tekivät alueesta revisiokartat venäläisille viranomaisille. Tätä aineistoa säilytetään Kansallisarkistossa.
1840-luvulla alettiin tehdä pitäjänkarttoja mittakaavassa 1:20 000. Kukin kartta käsitti koko pitäjän, joten ne olivat suurikokoisia. Mm. Iisalmen pitäjän kartta oli useita metrejä pitkä ja leveä. Näin suurikokoiset kartat olivat kuitenkin käytössä epäkäytännöllisiä ja niinpä niitä leikeltiin pienempiin osiin. Näitä karttoja ei ole säilynyt leikkaamattomina.

Jyväskylän yliopiston kirjasto 

-kirjastonhoitaja Eila Elomaa
Jyväskylän yliopiston kirjastossa on erittäin kattava kotimaisuuden kirjallisuuden kokoelma, koska kirjasto sai vapaakappaleoikeuden jo vuonna 1919. Turku sai vapaakappaleoikeuden samaan aikaan Jyväskylän kanssa ja Helsingin yliopiston kirjastolla oikeus on ollut jo vuodesta 1829. Sen sijaan mm. Joensuun, Oulun ja Tampereen yliopistokirjastoilla on paljon suppeammat kokoelmat. Vapaakappaleoikeus kattaa kaikki Suomessa painetut painotuotteet (mm. kirjat, lehdet, ohjelmalehtiset jne.). Kustantaja toimittaa vapaakappaleet niihin oikeutetuille kirjastoille. Vapaakappaleita säilytetään suljetussa varastossa eikä niitä lainata ulos. Vapaakappalekokoelmaan kuuluvaa teosta saa käyttää kirjaston tiloissa, kun sen on tilannut varastosta etukäteen.
Muuten yliopistokirjastot ovat kaikille avoimia ja aineistoa voi lainata ja varata samoin kuin muissakin kirjastoissa.
Vanhoja sanomalehtiä on mikrofilmattu runsaasti ja mikrofilmit ovat tutkijoiden käytettävissä. Paperilehtiä ei anneta tutkittavaksi jos kyseinen lehti on mikrofilmattu. Mikrofilmiluettelot löytyvät netistä: https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/kokoelmat ja sieltä löytyy muitakin kirjaston tietokantoja:https://kirjasto.jyu.fi/tyoskentely/sijainti-ja-kartat/sijainti (Sivun oikeassa reunassa on luettelo eri tietokannoista.) Verkossa olevat sanomalehdet ovat vapaasti käytettävissä.
Mikäli haluttua lehteä ei ole mikrofilmattu, se tilataan kuitilla lainaustoimistosta. Alkuperäisistä sanomalehdistä ei saa ottaa itse kopioita, vaan sekä paperi- että mikrofilmatut sanomalehdet kopioidaan maksua vastaan ensimmäisen kerroksen Kirjavitriini-myymälässä.
JYKDOK -kokoelmatietokannassa on tiedot kirjaston kokoelmissa olevista kirjoista ja lehdistä. Sieltä selviää myös kirjan tai lehden saatavuus ja se, lainataanko sitä kotiin vai onko se vain lukusalikäytössä.
Mikrofilmit löytyvät kirjaston ensimmäisen kerroksen mikrofilmihuoneesta. Mikrofilmattuina on myös ulkomailla painettuja suomenkielisiä lehtiä.

Maanmittauslaitoksen arkisto 

-asiakaspalvelupäällikkö Kari Rantalainen
Maanmittauslaitoksen valtakunnallinen arkisto on ollut Jyväskylässä vuodesta 2005 alkaen. Arkistossa säilytetään alkuperäisiä asiakirjoja, mutta mikrofilmattua aineistoa voi tutkia myös ympäri Suomea sijaitsevissa maanmittaustoimistoissa. Osa alkuperäisestä aineistosta on niin huonokuntoista, ettei sitä voi lainata eikä antaa tutkittavaksi.

Arkiston materiaali 

Maanmittauslaitoksen arkiston materiaali käsittää pääasiassa maanmittaustoimitusten toimitusasiakirjat ja kartat, jotka säilytetään pysyvästi isojaosta nykypäivään. Aineisto liittyy nykyiseen kiinteistörakenteeseen, joten jos alueen uusjako on ollut niin kattava, ettei isojaolla ole enää merkitystä, isojakoaineisto saattaa olla maakunta-arkistossa. Toimituskartat on mikrofilmattu. Lisäksi arkistossa on Maanmittauslaitoksen ja sen edeltäjien tekemät painetut kartat itsenäisyyden ajalta.

Miten tutkia aineistoa

Kronologisessa järjestyksessä voi tutkia erikoisluetteloista kunnittain ja kylittäin tehtyjä maanmittaustoimituksia n. vuoteen 1986-1995 saakka. Kronologisessa järjestyksessä voi tutkia myös maarekisteristä kunnittain ja kylittäin tehtyjä maanmittaustoimituksia. Asiakirjojen tutkimista ja tilaamista helpottaa, että isojaon jälkeisestä tilanteesta nykypäivään kronologisessa järjestyksessä voi kiinteistörekisteristä saada luettelon arkistotunnuksista (viitteistä) yhdestä talosta. Rekisteriotteen voi tilata maanmittaustoimistosta.
Toimituslajeittain voi erikoisluettelosta hakea tietyn tyyppiset toimitukset kronologisessa järjestyksessä kunnittain ja kylittäin. Erikoisluetteloon on kirjattu kylä, kohdekiinteistön nimi ja rekisterinumero, toimituslaji, muodostuneet tilat, toimitusinsinööri, arkistotunnus, vuosiluku, karttojen lukumäärä, asiakirjalehtien lukumäärä ja muistutuksia. Lisäksi voi olla lisätietoja arkistoinnista ja asiakirja-aktin sijainti.
Maarekisterissä on kunnittain, kylittäin ja taloittain tehtyjä merkintöjä kiinteistöissä tapahtuneista muutoksista. Tilan kohdalle on merkitty tiedot, toimituksen päättymispäivä, rekisterinumero, nimi, omistajat, pinta-alat, manttaali, osaluku, asiakirjojen arkistotunnukset, tiedot osuuksista yhteisiin alueisiin ja muihin etuuksiin, toimituksen tekijä (ei kaikissa), rasitetietoja ja kaavatietoja.

Miten tutkia aineistoa, rekisterin kehitys

Kiinteistöjärjestelmän kehitys perustui aluksi verotukseen. Nykyaikainen rekisteröinti on peräisin vuodelta 1895. Ennen vuotta 1895 yhtenäisin luettelo oli maakirjat, jotka on karttoineen siirretty Kansallisarkistoon. Tätä aineistoa ei siis ole maanmittauslaitoksen arkistossa. Säännöstasolla oli v. 1812 Maakirjarekisteri, vuonna 1848 MO:n mukaisesti Maakirja-rekistratuura ja samalla lienee aloitettu yhtenäisten (Maanmittauslaitoksen arkistossa olevien) erikoisluetteloidenkin kirjoittaminen Päämaanmittauskonttorissa tuli olla maakirjan kanssa yhtäpitävä rekistratuura jokaista lääniä varten. Maarekisteriä kirjoitettiin jokaisen läänin maanmittauskonttorissa "taaksepäin isojakoon asti". Työ alkoi v. 1896 ja alusteet valmistuivat v. 1901 mennessä, paitsi Viipurin läänistä vasta 1904. Maarekisteristä luovuttiin sähköisen kiinteistörekisterin myötä 1990-luvun puolivälissä. 1.6.2005 KTJ = yksi valtakunnallinen rekisteri, jossa on myös kaupunkikiinteistöt.
Maanmittaustoimistoissa on käytössä myös sähköinen arkisto ARKKI, josta saa karttoja digitaalisessa muodossa muistitikulle (hinta 15 €). Pienempiä karttoja voidaan lähettää jopa sähköpostin liitteenä, jolloin hinta on 5 €/kpl. (Paperikopiona hinta on A4-kokoisena 2 € ja yli A3-koossa 10 €/kpl.)
Suurin arkistossa oleva kartta on kooltaan 2x7,5 metriä. Koosta johtuen sitä on hankala käsitellä ja se on päässyt aika huonoon kuntoon, eikä sitä enää käytetä. Tämäkin kartta on skannattu A0- ja A1-kokoisiin osiin.
Aineistoa on luovutettu myös maakunta-arkistoihin. Maanmittaustoimistoissa on luettelot, joista selviää mitä asiakirjoja alueen maakunta-arkistoon on luovutettu. Pohjanmaan vanhempi aineisto vuoteen 1900 asti löytyy Vaasan maakunta-arkistosta.
Toimitusasiakirjoja arkistossa on kaikkiaan 8 hyllykilometriä ja tasolla säilytettäviä paperisia karttoja yli 500 000 kpl. Asiakirjojen välissä karttoja on n. 1,3 miljoonaa.
Kaikista toimituksista ei ole olemassa karttoja. Toisaalta joillakin arkistotunnuksilla löytyy vain pelkkä kartta ilman asiakirjoja.
Karttojen väreistä luovuttiin 1970-luvulla, mutta tämän vuoden alusta värit on otettu takaisin. Värit havainnollistavat maastoa paremmin ja maallikonkin on helpompi hahmottaa alue värillisestä kartasta.
Vanhimmat asiakirjat ovat ruotsinkielisiä. Suomenkielisiä löytyy vasta 1800-luvun lopulta alkaen. Aikaisemmin maanmittari joutui mittaustoimituksissa selvittämään saannon. Ensi vuonna lainhuutojen hoitaminen siirtyy maanmittaustoimistoille ja tätä varten käräjäoikeuksista siirtyy väkeä maanmittaustoimistoihin.

Mitä aineistoa toimitusasiakirjoissa on?

Lohkominen

Yleisin toimituslaji on lohkominen, jossa yleensä ostettu määräala erotetaan emätilasta omaksi itsenäiseksi tilakseen. Vuoteen 1997 saakka lohkominen perustui hakemukseen ja saantokirjaan (lainhuutoon) ja sen jälkeen Maakaaren uudistuksen mukaisesti määräalan tai tilan lainhuutoon perustuen määräalan tai tilan omistajalle. Vuoden 1999 lain mukaan kaupungeissa nykyisin myös tontit lohkotaan. Lohkomisasiakirjoissa on yleensä pöytäkirja, jossa on selitetty miten lohkominen on tehty ja miten rasiteoikeudet on perustettu tai kohdistuvat ja mahdolliset osuudet yhteisiin alueisiin. Myöhemmin on selitetty myös maankäytön rajoituksia ja kaavoja. Lohkomisessa on tehty kartta. Kuvaustekniikka vaihtelee suuresti värillisistä, käsin piirretyistä kartoista nykyaikaisiin, tietokoneella ja nykyaikaisilla tulostimilla tehtyihin mustavalkoisiin tulosteisiin. Karttojen sisältö vaihtelee myös siten, että vanhemmissa kartoissa on tilojen toimituksen aikaisten omistajien nimet ja kartat ovat joko asiakirjoissa tai erilliset. Kartoissa on kuvattu aiemmin myös rakennuksia ja tiluskuvioita. Asiakirjoissa on aiemmin ollut myös paljon henkilötietoja sisältäviä aineistoja: virkatodistuksia, saantokirjoja, perinnönjakokirjoja, tms. joiden pysyvästä arkistoinnista on luovuttu vuoden 1997 Maakaaren uudistuksen jälkeen.

Halkominen

Yleinen toimitus on myös halkominen, jossa tila jaetaan murto-osien omistussuhteessa omistajille. Halkomisessa tilukset kartoitetaan ja selitetään tarkasti (=nautintaselitelmä). Yleensä laaditaan uusi kartta. Jakokirjassa selitetään miten jako on tiluslajeittain tehty. Kartoilta löytyvät mm. kartan laatimishetkellä olemassa olleet rakennukset, tiestö ja muut kulkuyhteydet. Pöytäkirjassa on lohkomisasiakirjojen tapaan selitetty miten toimituksessa on päädytty lopulliseen ratkaisuun, miten rasiteoikeudet on perustettu tai kohdistuvat ja millaiset ovat muodostuneiden tilojen osuudet yhteisiin alueisiin. Myöhemmin on selitetty myös maankäytön rajoituksia ja kaavoja. Kartat ovat joko asiakirjoissa tai erillään ja kuvaustapa ja sisältö vaihtelevat kuten lohkomisissakin. Halkomisasiakirjoissakin on aiemmin ollut myös paljon henkilötietoja sisältäviä aineistoja, kuten virkatodistuksia, jakokirjoja, tms. Liitemateriaalin pysyvästä arkistoinnista on luovuttu vuoden 1997 Maakaaren uudistuksen jälkeen, joten tutkimusta em. liitteisiin voidaan tehdä vain vanhemmista materiaaleista. Toimituskirjan sisällysluettelo on hyödyllinen sivu, josta voi päätellä, löytyykö tutkittavaa materiaalia ko. asiakirja-aktista.

Muita yleisimpiä toimituksia

Erilaiset jakotoimitukset:
Vesijätön tai muun yhteisen alueen jako, uusjako, halkomisuusjako. Pöytäkirjassa ja jakokirjassa on kerrottu miten jako tehdään. Asiakirjoihin liittyy kartta, jossa jako selitetään, miten se on maastossa. Lunastukset:
Yleensä vesijätön, rakennuspaikan osan ja tiealueen lunastukset. Pöytäkirjassa on kerrottu miten lunastus tehdään ja selitelmä- ja arvokirjassa selitetään lunastettavat tilukset ja korvaukset, jotka on päätetty pöytäkirjassa. Asiakirjoihin liittyy kartta, jossa tapahtuma selitetään kartalla kuvioittain ja tiloittain. Lisäksi käsitellään mahdolliset tie- ja tilusjärjestelyt.
Rajankäynti:
Rajaepäselvyydet selvitetään rajankäyntitoimituksessa, jossa laaditaan pöytäkirja, jossa kerrotaan rajankäynnin perusteet ja tehdyt päätökset, rajakäynnit ja rajamerkkien rakentaminen. Laaditaan myös rajakartta, jossa kartalla kerrotaan toimituksen tapahtumat ja merkitään tarpeelliset tiedot rajamerkeistä ja rajoista, sekä asianosaisten vaatimuksista.

Maarekisterissä on mainittu kiinteistön omistaja, mutta tieto voi olla jo vanhentunut. Kiinteistörekisteristä puolestaan ei omistajatietoja löydy. Kiinteistön omistaja selviää parhaiten käräjäoikeuden lainhuutorekisteristä. Lainhuuto on hankittava 6 kuukauden sisällä saannosta. Lainhuutotiedot ovat julkisia, joten sieltä saa myös kiinteistön nykyisen omistajan tiedot.

Isojako

Länsi-Suomessa talot oli rakennettu lähelle toisiaan tiiviiksi kyliksi ja suuret jokivarsilla sijainneet pellot oli sarkajaossa jaettu pieniin, vainiopakkoineen epätarkoituksenmukaisiksi osoittautuneisiin kaistaleisiin. Isojakoa aloiteltiin jo 1630-luvulla, mutta silloin se oli vielä hallitsematonta, eikä onnistunut. Pohjois-Pohjanmaalla uusjako paransi oloja hieman. Palstoista saatiin paremman muotoisia, yhtenäisempiä ja suurempia. Jopa useita kilometrejä pitkät sarat olivat kuitenkin vain muutaman kymmenen metrin levyisiä.
Itä-Suomessa puolestaan talot oli tapana rakentaa mäelle ja pellot rinteisiin. Myös torpat olivat usein kauempana itse talosta, joten kun tiloja isonjaon aikaan lohkottiin, oli monella uudella tilalla talouskeskus jo valmiina.
Joskus talon saattoi joutua siirtämään lähemmäs peltoja, jopa 15 kilometrin päähän entiseltä paikalta. Silti talon nimi säilyi usein entisenä, vain paikka vaihtui. Tämä aiheuttaa usein hankaluuksia tutkimiseen.
Talon rekisterinumero useimmiten vaihtui isonjaon yhteydessä. Siksi on sekaannusten ja virheiden välttämiseksi tärkeää aina tarkistaa, onko kyse ennen jakoa olleesta vanhasta, vai jaon jälkeisestä uudesta numerosta. Samoin on hyvä muistaa, että maarekisterikylä saattaa tarkoittaa eri aluetta kuin ns. ”kirkollinen kylä”.
Kansallisarkistossa on kopioita toimituskartoista. Kaikkia karttoja sieltä ei löydy, mutta kuitenkin kattava "Maanmittaushallituksen uudistusarkisto".
Sukututkijan kannattaa tutkia erityisesti isonjaon nautintaselvityksiä. Pinta-alojen tutkimisessa on otettava huomioon, että 1850-luvun paikkeilla tynnyrin- ja kapanalan mitat muuttuivat.

Mitä asioita löytyy isojaon asiakirjasta ja kartasta

Kartat ovat alun perin olleet rullakarttoja, jotka on sittemmin leikattu palasiksi ja taustoitettu ja ovat nyt useampiosaisia, kooltaan ja kunnoltaan vaihtelevia.
Kartoissa on kuvattu tilojen tilukset käyttäen värejä apuna. Lisäksi karttakuviot on numeroitu ja kartalla on lisäksi jaotusta koskevat rajamerkinnät, rajaviivat ja pyykit numeroineen, sekä tiedot naapurikiinteistöistä, mittakaava ja mahdollinen tilaluettelo jollain karttaosalla. Mittakaava vaihtelee 1:4000 - 1:8000, mittakaavoissa yleensä kyynärämitat (alnar). Jossain karttaosalla on tekijän tiedot, kuten myös tapahtuman vuosi- ja mahdolliset rekisteröintitiedot.
Etelä-Suomen osalta kartat ja asiakirjat ovat ruotsinkielisiä.
Karttaa selittää toimituksen pöytäkirja (ei aina löydy), mutta yleensä löytyy jakokirja (delningsinstrument), jossa on selitetty kartalla kuvatut tilukset, jyväluku, jonka jälkeen pinta-alasarakkeet, joiden perusteella laskettu jyvitetty arvo ja lisäksi on vielä verotusarvot ja joutomaan sarake (ei verotettavaa alaa).
Tiluksissa on tärkeimmät asiat ensin, eli pellot ja niityt ja sitten vähempiarvoinen metsämaa, tontit voivat olla erikseen tai selitetty myös peltojen ja niittyjen tai metsien yhteydessä.
Mahdollisesti on selitetty jo aiemmin omistetut tilukset (nautintaselitelmä).

On hyvä muistaa, että isojakokartoissa käytettiin kyynärä-mittoja ja asiakirjoihin pinta-alat on merkitty tynnyrin- ja kapanaloina.
Pohjois-Suomen isojaot Kemijärvi, Salla, Kuusamo, Inari, Enontekiö, Utsjoki (laki isojaosta 1898, 1925 ja 1955) on tehty suomeksi ja ne ovat 1900-luvulta. Kartat ja asiakirjat poikkeavat vanhoista etelän jaoista.
Mikäli aikoo mennä tutkimaan maanmittauslaitoksen arkistoon Jyväskylään, kannatta soittaa ainakin pari päivää ennen matkaa ja varmistaa, että kyseinen aineisto todellakin on siellä. Karttojen sijoituspaikkaa voi kysyä myös maanmittaustoimistosta.

http://www.maanmittauslaitos.fi/Maanmittaus_laitos/ 
p. 020 690 676

Jyväskylän maakunta-arkisto 

-tutkija Marko Liukko-Sipi
Arkistolaitoksella on juhlavuosi: 200 vuotta sitten Haminan rauhansopimukseen tuli pykälä, jonka mukaan kaikki Suomea koskeva arkistoaineisto siirrettiin Tukholmasta Suomeen. Aluksi mm. voudin- ja läänintilit siirrettiin Turkuun ja myöhemmin Helsinkiin. Senaatin arkisto (myöhemmin Valtionarkisto, nykyisin Kansallisarkisto) avattiin yleisölle vuonna 1859. Vuonna 2008 sota-arkisto siirtyi puolustusministeriöltä kansallisarkiston yhteyteen.
Arkistolaitoksen tehtävät on määritelty arkistolaissa ja -asetuksessa. Näitä tehtäviä ovat kansallisen asiakirjallisen kulttuuriperinnön säilyminen ja käytettävyys, sekä tietopalvelu. Lisäksi arkistolaitoksen tulee ohjata, kehittää ja tutkia arkistotointa.
Käytännössä arkisto ottaa vastaan ja säilyttää asiakirjoja. Tähän kuuluu yhtä lailla aineiston järjestäminen, seulonta ja luettelointi, kuin myös konservointi ja digitointi sekä Vakka-tietokannan ylläpito. Asiakaspalveluun kuuluvat tutkijasalipalvelut, neuvonta ja aineiston lainaus. Arkisto myös tekee erilaisia selvityksiä asiakkaille. Maakunta-arkistot neuvovat piirinsä arkistonmuodostajia ja niillä on myös koulutustoimintaa. (Arkistonmuodostaja on organisaatio tai henkilö, jonka toiminnan tuloksena syntyy arkisto.)
Maakunta-arkistossa säilytettävä aineisto koostuu virka-arkistoista ja yksityisarkistoista. Virka-arkistoja ovat valtionhallinnon arkistot, joilla on velvollisuus luovuttaa yli 40 vuotta vanha, pysyvästi säilytettävä aineisto maakunta-arkistoihin. Seurakunnilla ei ole aineiston luovutusvelvollisuutta, vaikka useimmat evankelis-luterilaiset seurakunnat ovatkin luovuttaneet yli 100 vuotta vanhan aineistonsa kirkkohallituksen suosituksen mukaisesti maakunta-arkistojen säilytettäväksi.
Yksityisarkistot ovat henkilöiden, sukujen, talojen, yhdistysten, yhteisöjen, järjestöjen ja liikeyritysten arkistoja. Yksityisarkiston voi luovuttaa säilytettäväksi maakunta-arkistossa, jolloin aineiston omistusoikeus säilyy arkistonmuodostajalla tai aineiston voi lahjoittaa maakunta-arkiston omistukseen.
Yksityisarkistojen luovuttajat voivat asettaa aineistolleen käyttörajoituksia ja joidenkin viranomaisarkistojen käyttöä rajoittaa laki viranomaistoiminnan julkisuudesta sekä henkilötietolaki. Mm. kuulustelupöytäkirjat tulevat julkisiksi vasta 50 vuotta henkilön kuolemasta tai 100 vuotta asiakirjan päiväyksestä. Pääasiassa aineistot kuitenkin ovat julkisia ja tutkijoiden käytettävissä.
Käyttörajoitusten piirissä olevaa aineistoakin voi joissakin tapauksissa saada tutkittavaksi. Tällaisen aineiston tutkimuslupaa on haettava erityisellä käyttölupahakemuksella ja lupa myönnetään, mikäli aineisto koskee henkilöä itseään tai käyttötarkoitus on muuten hyväksyttävä, esim. tieteellinen tutkimus. Sukututkijankin on haettava käyttölupaa mm. 100 vuotta nuorempien kirkonkirjojen tutkimista varten.
Maakunta-arkiston palvelut ovat tutkijalle ilmaisia lukuun ottamatta aineiston kaukolainausta ja henkilökunnan tekemiä selvityksiä. Myös valokopioista joudutaan perimään maksu.
Mikrofilmien lainaustarvetta vähentää asiakirjojen ja karttojen digitointi. Arkistolaitoksen digitaaliarkistossa on jo yli miljoona asiakirjaa ja lisää digitoidaan koko ajan. Kaikkea aineistoa ei kuitenkaan ole mahdollista saattaa digitaaliseen muotoon, eikä siihen edes pyritä.
Aineiston löytämistä helpottavat painetut yleisluettelot sekä tutkijasalissa olevat arkistoluettelot. Lisäksi on erikoisluetteloja, esim. Jyväskylän maakunta-arkistossa lainhuudatuskortisto, perukirjakortisto ja karttakortisto.
Arkistolaitoksen internet-sivuilla (www.arkisto.fi) on linkki Vakka-tietokantaan, josta löytyvät arkistoluettelot ja myös kuvaus aineistoista. Tietokanta on monitasoinen: arkistonmuodostajaluokat - arkistonmuodostajat - arkistot - sarjat - arkisto- ja säilytysyksiköt. Tietokanta on käytössä sekä internetissä että arkistolaitoksen toimipisteissä.
Maakunta-arkistoista vanhin on Hämeenlinnan maakunta-arkisto, joka on perustettu vuonna 1927 ja nuorin Joensuun maakunta-arkisto, joka on toiminut vuodesta 1974. Hämeenlinnan maakunta-arkisto siirtyi elokuussa uusiin tiloihin, joiden ulkoasu on herättänyt kansainvälistäkin huomiota graafisen betonoinnin ansiosta.
Viipurin v.1934 perustettu maakunta-arkisto siirrettiin sotien jälkeen Mikkeliin, mutta huomattava osa kokoelmista jäi Viipuriin. Nämä Viipuriin jääneet n.2 hyllykilometriä asiakirjoja ovat tutkijoiden käytettävissä, mutta koska Viipurin arkiston venäläinen henkilökunta ei osaa suomea, asiakirjojen löytämisessä on omat ongelmansa. Aineistosta ei myöskään ole yksityiskohtaista arkistoluetteloa, jos kohta pääpiirteissään aineisto on tiedossa.
Jyväskylän maakunta-arkisto on perustettu 1967. Arkisto tekee aktiivisesti yhteistyötä yliopiston kanssa.
Arkistosta pyydetään viikoittain useita todistuksia ja selvityksiä. Mm. arkistosta löytyviä valtiollisten koulujen päästötodistuksia kysytään usein.
Tutkijasalissa tutkiminen on maksutonta ja asiakirjoja haetaan arkisin klo 15.30 asti. Maanmittauslaitoksen arkistosta asiakirjoja haetaan vain klo 15 asti.
Arkistolaitoksen asiakkaista on nykyisin n. 2/3 sukututkijoita. Kymmenen prosenttia Jyväskylän maakunta-arkiston asiakkaista käyttää myös viereistä maanmittauslaitoksen arkistoa.
Jyväskylän maakunta-arkistossa on aineistoa n. 5,6 hyllykilometriä, josta virka-arkistojen osuus on 3,3 ja yksityisarkistojen 2,3 hyllykilometriä. Valokuvia on n. 20 000 kpl.
Mikrofilmirullia Jyväskylässä on n. 13 700 kpl. Niistä löytyvät mm. seurakuntien kirkonkirjat, läänin- ja voudintilit, sekä henki-, tuomio- ja perukirjoja.
Mikrokortteja on n. 163 000 kpl. Korteilla on kirkonkirjoja ja ns. IGI-kortit, jotka sisältävät syntyneiden ja vihittyjen luettelot kaikista pohjoismaista.
SVAR-tuomiokirjat löytyvät vain Jyväskylän maakunta-arkistosta. Nämä n. 40 000 mikrokorttia sisältävät tietoja Ruotsiin muuttaneista suomalaisista siirtolaisista 1700-luvulta alkaen.
Entinen internet-osoite www.narc.fi jää vuodenvaihteessa pois käytöstä ja sen jälkeen arkistolaitoksen sivuille pääsee vain osoitteella www.arkisto.fi.